Unen lahjoja - Kirjeitä hänelle, joka valvoo, kirjoittanut  - kirjan kansikuva

Unen lahjoja – Kirjeitä hänelle, joka valvoo

Taina Laanen Unen lahjoja on kirja, joka on suunnattu unettomuudesta kärsiville. Teos on puoliksi ajatuksen virtaa ja puoliksi nykyaikaisia positiivista psykologiaa ja tietoisuustaitoja kuten mindfulnessia, itsemyötätuntoa, ratkaisukeskeisyyttä ja enneagrammia.

Introvertit, kirjoittanut  - kirjan kansikuva

Introvertit

Humoristinen Introvertit valittiin Ruotsissa vuoden 2014 henkilöstöalan parhaaksi teokseksi, enkä yhtään ihmettele, sillä kirja on mukavan selkokielisesti kirjoitettu. Jonkman välillä unohtuu jaarittelemaan hieman samoista asioista, mutta kirjan teema onkin melko yksipuolinen. Myös kärjistäminen ja vastakkainasettelu on voimakasta, mutta ilmeisen odotettavissa – antaahan kirja nimittäin jokaisen kappaleen lopuksi vinkkejä ekstroverteille, jotta he ymmärtäisivät introvertteja paremmin ja osaisivat ottaa heidät paremmin huomioon.

Idiootit ympärilläni: kuinka ymmärtää muita ja itseään, kirjoittanut Thomas Erikson - kirjan kansikuva

Thomas Erikson

Idiootit ympärilläni: kuinka ymmärtää muita ja itseään

Tämä kirja antaa oivalluksia erilaisista ihmistyypeistä. Suosittelen kirjaa jokaiselle keittiöpsykologille ja heille, jotka tykkäävät miettiä omaa ja muiden käytöstä. Kirja viihdytti, sivisti, nauratti ja valaisi.

Aavetyttö, kirjoittanut  - kirjan kansikuva

Aavetyttö

Äärimmäisen ahdistava, mutta helppolukuinen ja mukaansatempaava kirja ongelmaisesta tyttölapsesta.