Viiton – olen olemassa

Suomalaisen viittomakielen pro­jek­ti­tut­ki­ja Juhana Salosen kirjoittama Viiton – Olen olemassa on mielenkiintoinen biografia ja katsaus viittomakielisen elämäntarinaan. Tositarina etenee melko kronologisesti alkaen Juhanan syntymästä ja lapsuudesta aina aikuisuuteen saakka. Keskiössä on identiteetti ja kielellisen kulttuurin omaksuminen osaksi arkea.

On kiehtovaa lukea kuurona elämisestä eri vuosikymmenillä, mutta varsinkin päähenkilön eri-ikäisenä suhtautumisesta itseensä ja viittomakieleen. Oma puolisoni on kuurosokea ja koska kuuloa ja näköä on jäljellä (ja ollut varsinkin nuorempana), myös hän on kipuillut identiteettinsä kanssa. Sitä on monille ”liian kuuleva” ja toisille ”liian huonokuuloinen”. Kirja auttoi minua siis ymmärtämään jossain määrin myös häntä.

Kirjan tyyli on paikoin kankea ja poukkoileva. Äidin aluksi herttaiset kertomukset lisäävät kirjan edetessä turhaa toistoa ja loppua kohden jopa ärsyttävät, varsinkin kun kerrontatapa muuttuu yllättäen 2. persoonan ”sinä”-kerronnaksi. Kevyt tatsi muuttuu jo puolivälin jälkeen raskaaksi ja hieman itseään toistavaksi ”päiväkirjaksi”, mutta viimeistään viimeisen osan väitöskirjamaisen teorian myötä on vaikea pysyä enää mukana. Tämän osuuden olisi voinut jättää esimerkiksi johonkin toiseen opukseen. Toisaalta gradunhan Juhana onkin varmasti ansiokkaasti tehnyt hänelle rakkaasta aiheesta ja elämäntyöstä, viittomakielestä.

Kokonaisuutena kirja on mielenkiintoinen ja erilainen ja arvostan Salosta rohkeudesta käsitellä koko elämänsä kaarta painetussa muodossa. Paljon kertomuksiin voinkin samaistua, sillä pidän erityisesti päiväkirjan ja omien ajatusten ylös kirjoittamista mitä parhaimpana terapiamuotona.

Kaikkea hyvää Juhanalle jatkoonkin ja kiitos kirjasta!

Arvio julkaistu myös Goodreads-palvelussa