Scifin mestarin jo klassikoksi noussut menestysromaani aikamatkasta keskiaikaan
”Olen pahassa pulassa, herra Dunworthy. En tiedä missä olen, enkä osaa puhua paikallista kieltä. Eikä se ole edes kiperin ongelmani.”
Vuonna 2054 opiskelijatyttö Kivrin lähetetään keskiaikaan. Hänen opettajansa professori Dunworthy pelkää pahinta. Hän on itse käynyt lähimenneisyydessä, mutta 1300-luku oli vaarallista ja synkkää aikaa.
Dunworthyn pelko osoittautuu aiheelliseksi. Mikään ei suju suunnitelmien mukaan.
”Tarina on tunnelataukseltaan vahva, jopa järkyttävä. — Kannattaa tutustua – myös niiden, jotka eivät tavallisesti scifiä lue, niin yleispätevää Willisin sanottava on.” – KalevaConnie Willis Tuomiopäivän kirja
- Otava
- 1999
- 828 sivua
- Luettu nidotussa muodossa
Tuomiopäivän kirja
Arvio sisältää miedon spoilerin, joten jos aiot lukea kirjan, älä lue tätä kirja-arviota.
Paljon kehuttu scifiromaani vuodelta 1992 on vakuuttava kirjoitusajankohdan huomioonottaen. En hirveästi lue nykyään enää fiktiota, mutta olen loputtoman kiinnostunut aikamatkustustarinoista. Valitettavasti Connie Willisin tyyli on rasittava. Jaarittelua ja toistoa on tässä yli 800-sivuisessa teoksessa järjettömän paljon.
Kirjan alkupuolisko on mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa, mutta sitten höpötellään joutavia 500 sivun verran. Loppupätkät ovatkin taas mielenkiintoista ja jopa jännittävää meininkiä. Kirja olisi aivan hyvin voinut olla puolet lyhyempi.
Jos olisin tiennyt, en olisi käyttänyt tuntikausia aikaa tällaiseen. Tavallaan yksi syistä miksi en fiktiosta innostu, vaikka olisi kuinka kehuttua. En saanut tästä mitään ja vaikka välillä uppoudunkin, hahmot olivat rasittavia eikä tarina oikeastaan kovin kummoinen. Twistitkin ehti jo arvata ja ennakkoon miettiä läpi 200 sivua aikaisemmin. Lopun ”raakuudet” kirjan parasta antia, mutta muuten: ei jatkoon.
Arvio julkaistu myös Goodreads-palvelussa
Raskasta lukemista Kevyttä lukemista