It Doesn’t Have to Be Crazy at Work

Pidän valtavasti kirjan perimmäisestä ajatuksesta. Pidän kirjan kirjoittajan taustalla olevasta yrityksestä, Basecampista. Ensimmäinen puolisko meni nopeasti ja huomasin monia kiinnekohtia omaan yritykseeni, siitä tiesin että edes jotain olen tehnyt oikein. Nyökyttelin päätäni kirjan edetessä.

Huomasin kuitenkin, että kirjassa ei ole oikeastaan hirveästi konkreettisia vinkkejä, vaan se keskittyy enemmänkin selostamaan miten Basecampilla tehdään asioita. Toki sitä kautta peilaa paljon ajatuksia omaan yrittämiseen.

Monessa asiassa pystyy siis olemaan Jason Friedin ja kumppaneiden kanssa samaa mieltä, mutta heti alussa olin eri mieltä siitä, että jokaista yritystä pitäisi ajatella tuotteena. Minusta se ei ole välttämättä edes mahdollista. Tuotteeseen pohjautuvia vinkkejä on vaikeata soveltaa muiden toimialan yrityksiin, sillä toimintamalli on niin erilainen. On aivan eri asia kehittää omaan tuotteeseensa lisää ominaisuuksia kuin aloittaa tyhjästä joka kerta kun saa uuden asiakkaan.

Yleisellä tasolla oikein hyvä kirja, jonka tarinat antavat inspiraatiota vähentämään kaaosta työpaikalla. Pidin esimerkiksi toimistoajat -ajattelusta sekä siitä että toimistolla ei tarvitse olla olutta tai nukkumasoppeja, koska sinne ei jäädä asumaan. Anarkistiseen tyyliin kirja torppasi monta liiankin yleisesti hyväksyttyä työntekokäsitettä.

Kaikin puolin oikein luettava kirja, jonka lukemista en kadu. Suosittelen kaikille työssä käyville ja yrittäjille, etenkin niille jotka ajattelevat työnsä olevan silkkaa kaaosta.

Raskasta lukemista Kevyttä lukemista

Roni "Rolle" Laukkarinen on lukemiseen uudelleen täysiä hurahtanut entinen lukutoukka, elämäntapanörtti, joka pitää lukemisen lisäksi kirjoittamisesta, yrittämisestä, pianon soittamisesta, elektronisen musiikin säveltämisestä, retropeleistä ja rauhallisuudesta.

Reaktiot

Vaadittu kenttä