• Riemastuttava masennuskirja! Twitterin tunnetuimpiin rääväsuihin kuuluva Anni Saastamoinen kirjoittaa masennuksesta omien kokemustensa perusteella. Depressio on kokonaisen sukupolven sairaus, mutta siitä ei vieläkään osata tai uskalleta puhua. Anni puhuu suoraan ja ymmärtävästi, välillä caps lock pohjassa ja kirosanoja säästämättä. Miltä tuntuu kun ei tunnu miltään? Miksei tunnu miltään? Mistä masennus tuli ja miksi? Onko syy muualla vai itsessä? Voiko siitä parantua?

    Anni Saastamoinen Depressiopäiväkirjat

    • kosmos
    • 2017
    • 157 sivua
    • Luettu nidotussa muodossa

Anni Saastamoinen

Depressiopäiväkirjat

Helposti ahmittava kirja, jonka jokaisen tulisi lukea. Olen itse sairastanut masennusta useita vuosia ja pystyn allekirjoittamaan ihan kaiken siitä mitä kirjassa kuvaillaan. Anni on taitava kirjoittamaan ja hänen omintakeinen tyyli saa aikaan spontaaneja naurunremakoita. Pidin erityisesti BDI-testin läpikäymisestä, etenkin testin kohdasta 1.4, jota en oikeasti ollut aiemmin ajatellut niin. Repesin ja nauroin niin maan perkeleesti.

Koska myös puolisoni on ollut masentunut, vielä vaikeammin kuin minä (vaikka minunkin BDI-pisteeni olivat pahimmillaan lähemmäs 40), ihastuin ja liikutuin syvästi seuraavan osuvuudesta:

”Ei ole helppoa elää ihmisen kanssa, joka haluaisi vain lakata olemasta. Väkivallattomasti lakata olemasta, sulautua yhtäkkiä vaikka seinään tai valua lattialautojen välistä jonnekin lämpöeristeisiin ja unohtua sinne, poistua tyystin.”

Itkettää suorastaan. Kuin minun ajatukseni, kuten montakin asiaa tässä kirjassa. Olen käynyt läpi paskoja terapeutteja, olen lakannut pesemästäni hampaita säännöllisesti yli kahdeksi vuodeksi.

Ihan vitun tärkeä kirja, hyvin kirjoitettu, sopivan mittainen sellainen. LUE, LUE, LUE!

Raskasta lukemista Kevyttä lukemista

Roni "Rolle" Laukkarinen on lukemiseen uudelleen täysiä hurahtanut entinen lukutoukka, elämäntapanörtti, joka pitää lukemisen lisäksi kirjoittamisesta, yrittämisestä, pianon soittamisesta, elektronisen musiikin säveltämisestä, retropeleistä ja rauhallisuudesta.

Reaktiot

Vaadittu kenttä